torstai 31. maaliskuuta 2011

KATARIINAN KIERTUE

No nyt on sitte kierretty Satakunnas Renessanssiruhtinasta esittämäs. Oli meitä neljä henkee matkas ja niin minä pääsin aika vähällä tavaran raahauksesta. Minä eli kuningatar Katariina ym. hoitelimme ittemme ja nuket ja kitaristi soitti. Satakunnan Museolta oli projektityöntekijä ja sivaripalavelusmies, joka hoiti valoasiat, pisti lamput pystyhyn ja kaikki aasta ööhön.

Mulle se on eherottomasti liikaa sen "taiteellisen työn" lisäksi. Oon vain kiukkunen ja hermostunu enkä jaksa ajatella että mikä töpseli pitäs tuikata mihkäki.

Oli niilä mun kansani kestämistä monta kertaa siinä, kun minä sekoilin. Mutta hyvin saivat mua peesattua. En nääs aina meinaa ihan joka asiaa muistaa. Sitte haaveilen keksiväni esityksiä, jois ei oo tavaraa palio ja että siinä vaan rauhas toimin. Höpönpöpön. Näkis vaan. Rompetta on, ja sen kans aina jotaki sekaan, vaikka värkit kuinka olis tällättynä niin että pitäis osua oikeisihin vermeisihin oikialla hetkellä.

Oli monta eri koulua ja yksi museo, ja taas huomasimme, että on koulut tosi erimoisia tyyliltänsä, ja puhumatakkaa sitte akustiikaltansa ja tiloiltansa. Monipuoliset oli kokemukset. Uhkailin jo perustaa puolueen, joka ajaa sitä asiaa, että kyläkouluja ei saa lakkauttaa. Kun niis on ilimapiiri KESKIMÄÄRIN eri kun isois yksiköis. Ja säästöjä - mitä ihimeen säästöö siittä keskittämisestä syntyy kun sitte tarvitahan erityisryhymiä ynnä muita oppilashuollon palaveluja, ja hyväs lykys elinikäsiä palaveluja? Puhumatakkaa kärsimyksistä.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Katri

"Haloo, onko vierahat?
Eikö te ny jo tuu sieltä?!"


Minäki oon sitä Huopalaisten joukkoo. Tanttu on niin paksua ja tykkyä, että son meleki niinkun pelliä. Entiset villapairat vanu pyykkikonehes oikeen kunnolla. Orottakaas, niin näjette, kun Jutta tulee, niin sillon samammoinen tanttureira päällänsä.



tiistai 1. maaliskuuta 2011

UUSI KOTO - NEW HOME

We, Anna's puppets, are seeking for new homes. I mean that some people pay for getting us. Besides, our recent home is too small and otherwise not very good. It seems to be , however, rather complicated, to get a new place to live in.

Anna would like to live in an old house with us. It is just too expensive to buy such a house that is in good shape. She is planning to create a "Puppetlandia" where people can come to play with us. It must not be too small.

Anna is also willing to give us to people who want to take us, but so far nobody has been interested. Maybe these things just take time and get solved some day. Anyhow, next week Katherine Jagellonica is going to perform to many school children in Satakunta area. Satakunta Museum is also involved - people there like old ages.

------------------------
Niin, me Annan Nuket haluisimme uuren koron, semmosen vähä ison ja sopivan vanahan hirsitalon. Annalla haaveita piisaa. Semmonen vaan on hiukka tyyris, jos se viä olis hyväs kunnoski. On niitä jo käyty kattomaski. Olis semmonenki ajatus, että jos olis Nukketeatteripuuhamaa, Puppetlandia, taikka kuinka ny vain. Sinne sais tulla kalustelehen kaikki innokkahat, vaikka kouluista kevätretkelle.

Sitte on ollu seki meininki, että joku meitä ottais kotionsa asuhun ja maksais siittä hyvästä vähä, niin ei oo viä kumminkaa ollu ryntäystä. Kaiketi tämä tarttee aikaa. Mutta toivomus on, että joskus ratkeis nämä pikku pulmat. Joka tapaukses ens viikolla Katariina Jagellonica on menos esittäytyhyn koululaisille ja eskarilaisille, kiertueella Satakunnnan alueella. Satakunnan museon porukoita on mukana, kun kerran 1500 -lukua elellähän.